maanantai 20. toukokuuta 2019

kennelliiton nuorten PK-viikonloppuleiri

Viikonloppuna oli kennelliiton nuorten PK-leiri, jolla me Riimin kanssa oltiin. Iso kiitos kaikille leirillä olleille, ohjaajille, kouluttajille ja muille leiriläisille. Leiri oli ikimuistoinen.


17.5 perjantaina aamulla suunnattiin Riimin kanssa Hupi collien luo, jonka kyytiin hypättiin ja matka alkoi kohti Nurmijärveä. Matka sujui hyvin, ja Riimikin jaksoi hyvin olla rauhassa sen viisi tuntia jotka matka kesti. Mennessä pysähdyttiin Hyvinkäällä mustissa ja mirrissä, josta matkaan lähti Riimille uusi treenilelu. Rohkeasti pentu sielläkin liikkui. Nurmijärvellä me majoituttiin ensimmäisenä kivaan hotellityyppiseen paikkaan ja kivaan huoneeseen, joka kuitenkin oli turhan kuuma viikonlopun aikana, joskin ulkonakin oli yli +20°C

Ekana päivänä oli esineruutu treenit, jotka meni meidän osalta hyvin vaikkakin Riimi oli vähän väsy matkan vuoksi. 
Yö meni rauhallisesti ja aamulla oli taas pirteä koira tyystin valmiina hommiin. Hupinkin kanssa mahduttiin oikein hyvin samaan huoneeseen, koirilla ei siis ollut kränää keskenään kuten odotettiinkin. Tokana päivänä oli siis etsintäkoe treenit, josta oli pudotetun esineen nouto sekä tarkkuusetsintä. Molemmissa Riimi oli oikein pätevänä ja älysi asian heti, etenkin pudotetun esineen nouto oli todella koiran mieleen. Iltapäivästä oli myös jälki treenit ja Riimi teki huippu hyvän jäljen vaikka häiriötä oli todella paljon. 


Sunnuntaina oli sitten haku päivä. Hauskasti sattui että kouluttajalla oli lyhytkarvainen holsku joka kävi näyttämässä upeaa työskentelyä. Ekoissa treeneissä Riimi teki hommaa maavainulla joka nyt jotui ihan siitä että me jälkeä treenaillaan aktiivisesti. Tokalla kerralla kuitenkin ilmavainulla mentiin ja viidenkymmenen metrin päästä pentu sai jo vainua ja painoi suoraan maalimiehen luokse. 


Iltapäivällä lähdettiin matkaan haikein mielin, mutta samalla täynnä uutta intoa ja tietoa.
Yleisestikin leiristä jäi paljon käteen ja oli hienoa oppia uusista lajeista ja omasta koirasta. Olen kiitollinen siitä että omistan juuri tuon hienon koiran, jonka kanssa saan harrastaa. Riimi on juuri se koira jonka Aamun rinnalle tarvitsen. Innolla odottelen sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä me päästään harrastamaan. Etsintäkoe jäi mieleen, ja se kiinnostaa, mutta mietityttää lajin haastavuus ja samalla omat koulutustaidot. Koirassa olisi potentiaalia ihan vain. 









Tavattiin hieno esimerkki hollanninpaimenkoirasta ja sen työskentelymotivaatiosta




1 kommentti:

  1. Inka, laitoin sulle meseviestiä Palveluskoirat-lehden asioissa. T anu

    VastaaPoista