sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joululomalle

Me ollaan päästy koirien kanssa aloittamaan jo joululoma! Tultiin jo keskiviikkona kotiin, eli siis hieman ajoissa kun loma olisi alkanut oikeasti vasta tänään perjantaina. Iskä sattui olemaan koiran astutusreissulla Pohjanmaalla, joten otti minut kyytiin Kannuksesta.
Rike on kotiutunut hyvin ja siitä on tullut varsinainen riiviö. Se on ehtinyt kasvaakkin jo paljon. Aika helppo pentu se on tähän asti ollut, joskin haukkuu toisille koirille ulkona ja siitä saadaan treenin aihetta. Kotona koirat ovat ottaneet kakaran tosi hyvin! Kyllä ne välillä saattaa ärähdellä, muttei mitenkään kohtuuttoman paljon.
Riken kanssa ollaan treenailtu tottiksen alkeita ja etsintää. Hyvä nenän käyttäjä tuo on!

Riimi on tyytyväinen kun ollaan kotona. Se saa taas juosta irti ja tehdään täällä nyt paljon enemmän kuin koululla. Koitetaan nyt joululomalla treenailla tehona kaikkea mahdollista.
Käytiin jo tuon kanssa testaamassa lumet kicksparkilla vetämällä, ihan parasta.

Aamu voi hyvin, täällä se kotona elelee laumassaan. Sen kanssa nyt lähinnä lenkkeillään mutta eipä se nyt oikeastaan kaipaakkaan enempää. Se on alkanut taas yskimään enemmän, mitä se on tehnyt aiemminkin. Se pitäisi käydä tutkituttamassa tarkemmin eläinlääkärissä. Sydän siltä on pintapuolisesti kuunneltu ja tutkittu mutta mitään ei ole löytynyt. Eipä tuo nyt onneksi vaikuta mitenkään Aamun elämään, mutta olisi itselle kiva tietää mistä on kyse. 

Kaikki kuvat on mun omaa käsialaa














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti