maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kesää odotellessa

Ollaan tässä viikon aikana treenailtu mukavasti ja nähty koiria. Treeneissä on mulla tosin vaikeampi olla 100% mukana ja keskittyä asiaan, koska koulu väsyttää ja muutenkin stressaa. Esimerkiksi Kannuksen pääsykokeet häämöttää ihan lähellä jo ja hieman mietityttää että mitenhän siellä.

Aamun kanssa tehtiin tässä taas pitkästä aikaa jälkeä ja on se vähä semmonen haahuilija. Välillä koko homma unohtuu mutta silloin kun se tekee niin se tekee kyllä ihan hyvin. Muuten ollaan tehty joitakin kertoja doboa ja muuta hömppää.

Kuva: Katja Piiroinen

Riimin kanssa me ollaan käyty näyttely treeneissä lähinnä katselemassa ja tekemässä jotain pientä laidalla. Häiriössä homma toimii hyvin jos autoja ei lasketa. Niitä se jahtaisi varmaan maailman ääriin. Virheitä olen jo hyvin osannut tehdä ja niitä lähden korjaamaan. Hätiköin liikaa koko koulutuksen kanssa, niin jäljellä kuin tokossakin. Pitäisi vaan älytä se että se koira on ihan pentu vielä. No, onneksi se nimenomaan on pentu ja virheet voidaan korjata nyt helposti. 
Ollaan myös käyty Islan ja Hupin kanssa treenaamassa kaikenlaista kivaa ja homma sujuu ihan hyvin. 
Kesälomaa tässä odottelen jotta saisi unohtaa hetkeksi koulun ja paneutua enemmän koirahommiin ja vaikka hevoshommiinkin. Arkena on liian haastavaa sulloa kalenteriin koulu, koirat ja hevoset. 
Onneksi tässä on tulossa näillä näkymin ennen kesää jo pk kurssia ja leiriä. 

Kuva: Henna Pietarinen

Kuva: Henna Pietarinen

Kuva: Minä

Kuva: Henna Pietarinen

Kuva: Henna Pietarinen


Kuva: Katja Piiroinen

Kuva: Katja Piiroinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti