torstai 22. huhtikuuta 2021

Riimin luustokuvat

 Nyt ollaan jo kohta kolme viikkoa oltu Pohjois-Karjalassa koirien kanssa. Asutaan Riken kanssa viikot joensuussa mun isovanhempien luona ja viikonloppuisin käydään kotona. Oma työssäoppiminen sujuu hyvin ja viihdyn super hyvin siellä. 

Vapuksi mennään Riken kanssa Kannukseen, lähinnä menen itse näkemään kavereita ja Rike saa treenailla junailua samalla matkalla.

Ollaan nyt treenailtu huomattavasti vähemmän mitä Kannuksessa, lähinnä siksi kun itse on pitäyt saada totuttautua tähän Joensuu elämään ja siksi kun Riimi on ollut saikulla. Nyt päästäisiin ajamaankin jälkeä jo, ja tehdään sitä varmaan sitten vapun jälkeen kun päästään kotiin. Nyt viikonloppuna onkin ttöitä joten ei päästä kotipelloille. Ajattelin tosin väsätä Rikelle tänne jonnekkin namiruutua vaikka heti tänään. Esine ilmaisua tosin ollaan tehty, ja tottisjuttuja. Myös paljon paljon kaupunkilenkkeilyä ja koirien ohituksia. Rike on myös muutamana päivänä ollut mukana töissä harjoittelemassa hoitolassa oloa.

Riimi on tosiaan ollut saikulla, palailee tosin jo normaaliin liikuntaan. Sillä oli pari viikkoa sitten sterkkaus ja luustokuvat. Kuvat oli priimaa ja täysin terve neitokainen! Maalailin jo piruja seinille että jotain olisi pielessä kun se olisi hyvinkin omaa tuuria mutta ei, saadaan jatkaa harrastamista oman mielen mukaan!

Leikkauskin meni hyvin ja Riimi on oma normaali itsensä taas. Elämä helpottuu sekalauman suhteen, ja muutenkin.

Tässä vähän kuvia Rikestä joensuussa














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti